Sandvik

Mistä Itämeren vesi tulee?

Itämeren vesi on sekoitus suolaista ja makeaa vettä. Suolainen vesi tulee ympäröivistä meristä ja makea tulee vesistöistä, jotka laskevat Itämereen. Itämeren koko vesimäärän vaihtuminen on pitkä prosessi, se vie noin 25-30 vuotta.

Suolainen vesi tulee Itämereen Atlantilta Tanskan salmien kautta. Joskus syysmyrskyt voivat aiheuttaa niin kutsutun suolapulssin, jolloin suolaista vettä tulee kerralla enemmän, mutta sitä tapahtuu harvoin.

Makea vesi tulee Itämereen jokien ja muiden vesistöjen kautta kaikista maista Itämeren rannoilla. Ja tietenkin myös sadevetenä.

Itämeren vettä kutsutaan murtovedeksi, joka siis tarkoittaa suolaisen ja makean veden sekoitusta. Suolaisella ja makealla vedellä on eri tiheys, jonka vuoksi mereen kehittyy kaksi eri kerrosta vettä. Lähellä meren pohjaa, noin 60-80 metrin syvyydessä vesi on painavampaa suolaista vettä, kun taas ylempänä, lähempänä merenpintaa, vesi on kevyempää makeaa vettä. Kerrokset eivät koskaan sekoitu täysin. Ylempänä oleva makea vesi saa happea ilmasta mutta syvemmälle suolaiseen veteen asti happi ei kulje. Sitä paitsi, kun kuolleet kasvit ja eläimet painuvat kohti merenpohjaa kuluttavat ne mätämisprosessissaan happea. Näin ollen Itämeren pohjassa on huomattavasti vähemmän happea kuin sen ylemmässä makean veden kerroksessa.

Oliko kaikki paremmin ennen vanhaan?

Onko joku isovanhemmistasi viettänyt aikaa saaristossa lapsesta asti? Kysy häneltä mikä saaristossa on muuttunut, oliko esimerkiksi kalaa ennen enemmän? Mitä kaloja silloin oli? Oliko kaikki paremmin ennen vanhaan?

Itämeren veden vaihtuminen kestää noin 30 vuotta!

Ethän pissaa vesistöihin tai mereen, mene mieluummin maalle kauemmas rannasta. Yhden ihmisen yhden vuorokauden pissamäärä riittää lannoitteeksi kokonaiselle kilolle levää.