Itämeren visertävät ystävät
Kökar ja Itämeri ovat tunnettuja kauniista linnuistaan, joita on monta eri lajia. Tiesitkö että Kökarissa on tavattu yli 200 eri lintulajia? Johtuen Kökarin keskeisestä sijainnista Itämeressä voit nähdä täällä monia eri lintuja, esimerkiksi vesilinnut haahka ja telkkä.
Saaristossa vesilintuihin tutustuminen on yksi parhaista tavoista tutkia alueen eläimiä. Monet linnuista ovat aika kookkaita ja helposti tunnistettavissa. Linnut ovatkin herättäneet monen ihminen kiinnostuksen luontoon. Saariston vesilinnuilla tarkoitetaan maamme rannikolla pesiviä lintuja: sorsalinnut, lokit, tiirat ja kahlaajat ovat juuri niitä. Saaristossa asuu myös muutamia petolintuja, kuten merikotka ja sääksi.
Ahvenanmaa on oiva paikka lintujen tarkkailuun, ja se toimiikin lintujen kokoontumispaikka keskellä Itämerta. Esimerkiksi lintujen saapuminen keväällä saaristoon on jokavuotinen varma merkki talven taittumisesta.
Ahvenanmaalla on monia lahtia ja muita lintujen suosimia vesialueita, jotka sopivat sekä levähdyspaikaksi muuttomatkalla että pesimiseen. Tavallisia tuttavuuksia ovat esimerkiksi harmaahaikara, tukkasotka, sääksi, haahka, kurki, isokoskelo ja merikotka.
Kuinka monta lintulajia löydät lähimaastosta? Tee kävelylenkki ja laske tunnistamasi lajit!

Lintujen pesimäaikaan on erityisen tärkeää liikkua merellä varoen ettei häiritse lintujen pesintää. Silloin on hyvä ajaa moottoriveneellä tai vesiskootterilla hiljempaa ja kiertää linnut kauempaa.
Tiesitkö että Kökarissa on tavattu yli 200 eri lintulajia?