Kuinka kalan ruumis toimii?
Tiesitkö että kala hengittää kiduksillaan? Kalan veri nimittäin hapettuu kidusten läpi kulkevasta vedestä, se on kalan tapa hengittää. Kalat ovat lihaksikkaita, jopa ¾ niiden painosta on lihaksia. Kalat liikuttavat ruumiinsa sivulla olevia lihaksia, kun niillä on kiire. S-kirjaimen muotoisena ne uivat tarpeen tullen hyvinkin nopeasti.
Kaikilla kaloilla on evät. Selässä olevia kutsutaan selkäeviksi ja pyrstössä olevia pyrstöeviksi. Useimmat kalat uivat pyrstöeväänsä avulla. Eviä tarvitaan myös ohjaamiseen, jarruttamiseen ja tasapainon pitämiseen. Kaikilla kaloilla on myös suomut, jotka suojaavat niitä. Suomut ovat ohutta luuainesta ja kasvavat kalan mukana. Tiesitkö että kalan suomujen vuosirenkaista voi laskea sen iän, samalla tavalla kuin puun rungosta?
Monilla kaloilla on niin kutsuttu kylkiviiva, jossa on tuntoaisti. Sen avulla kalat tuntevat liikkeitä vedessä ja pystyvät esimerkiksi uimaan parvessa törmäämättä toisiinsa.
Etsi Itämeri-sanoja!

Suurin koskaan kalastettu turska painoi 18,9 kiloa!
Kilohaili, silakka ja turska ovat ne kalalajit, joita kalastetaan Itämeressä eniten.